Mikael Collan

+358 505567185
[email protected]
See more

MFG4.0-tutkijat ja -professorit syventämässä yhteistyötä Trenton yliopiston kanssa

LUE ENEMMÄN VIERAILUSTA TÄSTÄ

Maanantaina 6.5. MFG4.0-hankkeen edustajat tutustuivat Trenton yliopiston ingegneria industriale -laitoksen toimintaan Povossa.

Povon vierailulla nähtiin esitykset, jotka keskittyivät LUT-yliopiston toimintaan analytiikan, robotiikan, ma-teriaalia lisäävän valmistuksen sekä materiaalifysiikan aloilla. Esitykset antoivat trentolaisille kuvan MFG4.0-hankkeesta ja erityisesti sen teknis-taloudellisesta osiosta.

LUT-yliopiston esitykset ( WP2,WP3):

Tiistaina 7.5.2019 MFG4.0-hankeen edustajat tutustuivat Roveretossa (noin 30 kilometriä Trentosta) sijaitsevan Polo Meccatronican toimintaan.
Kyseinen yksikkö on keskittynyt erityisesti valmistustekniikan kehittämiseen ja yritysyhteistyössä toteutettavien projektien läpivientiin.

Povoon sijoittuvissa tiloissa sijaitsee suuri osa materiaalitutkimukseen liittyvästä mittauslaitteistoista. Lisäksi rakennukseen on sijoitettu komposiittimateriaalien tutkimus.

Jatkona vierailulle Antti Salminen ja Ville Laitinen saivat kutsut osallistua heinäkuussa 2019 Roveretossa järjestettävään workshoppiin, joka keskittyy materiaalia lisäävään valmistukseen (engl. Additive Manufacturing).

Samalla yliopistojen yhteenlasketun laitekannan ja osaamisen todettiin täydentävän hyvin toisiaan, mikä avaa yhteistyömahdollisuuksia väitöskirjaopiskelija- / tutkijavaihdon kautta.

LUT-yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on mallinnettu äärimmäisten luonnonilmiöiden aiheuttamia riskejä kaivostoimintaan

Sademäärämallinnuksen yhdistäminen teknis-taloudelliseen kaivosmalliin luo entistä tarkemman käsityksen niin taloudellisista kuin ympäristöön liittyvistä riskeistä.

LUT-yliopiston post doc -tutkija Jyrki Savolainen ja professori Mikael Collan ovat yhdessä Geologian tutkimuskeskuksen tutkijan Daniele Pedrettin kanssa lähestyvät aihetta uudesta näkökulmasta hyödyntäen sademäärien aikasarjadataa, joka on yhdistetty osaksi suurten kaivosinvestointien teknis-taloudellista kannattavuusanalyysiä. Kannattavuusanalyysissä käytetään systeemidynaamista simulointimallia, joka tuottaa kokonaisvaltaisen käsityksen kaivosinvestoinnin kannattavuudesta eri tilanteissa.

LUT-yliopistossa kehitetty systeemidynaaminen malli pystyy ensimmäistä kertaa konkreettisesti laskemaan tuotto-riski-suhteen ympäristöä suojeleville kaivosvesi-investoinneille.
Toteutettu malli tuottaa teollisuudelle relevanttia tietoa päätöksenteon tueksi ja auttaa paremmin ymmärtämään riskien minimointiin tähtäävien rahallisten panostusten kannattavuutta kokonaisuuden kannalta.

Tutkimus on vapaasti ladattavissa tästä

Savolainen, J., Pedretti, D., & Collan, M. (2019). Incorporating Hydrologic Uncertainty in Industrial Economic Models: Implications of Extreme Rainfall Variability on Metnal Mining Investments. Mine Water and the Environment. https://doi.org/10.1007/s10230-019-00600-w

MFG4.0-projekti esillä energia- ja kaivosalan reaalioptioanalyysi -workshopissa Torontossa

MFG4.0-projekti esillä energia- ja kaivosalan reaalioptioanalyysi -workshopissa Torontossa

Professori Mikael Collan LUT:n LBM:sta osallistui helmikuussa 2019 Fields Instituutin järjestämään kolmipäiväiseen workshopiin, jonka aiheena oli reaalioptioanalyysi energia- ja kaivosalalla.
Järjestäjinä toimivat Toronton Yliopiston professori Yuri Lawryshyn ja Western Yliopiston teknisen tiedekunnan dekaani professori Matt Davison sekä apulaisprofessori Matt Thompson Queen’s Yliopistosta.

Kaivos– ja energia-alan reaalioptioanalyysi –workshopin
ensimmäisenä päivänä keskityttiin energia-alaan liittyvään tutkimukseen ja toinen päivä oli omistettu kaivosteollisuudelle. Esitykset käsittelivät erilaisten joustavuuksien (teknisten ja rahoitukseen liittyvien) hyväksikäyttöön investointien arvon lisäämiseksi ja erityisesti menetelmiin joiden avulla voidaan kyseinen arvo laskea.
Professori Collanin esitys oli teemaltaan kokoava ja käsitteli 25 minuutissa kaivosalaan liittyvän reaalioptiotutkimuksen tulokset, joita hänen tutkimusryhmässään on saatu aikaan. MFG4.0-projektin working package 4:n päätutkimusaiheina ovat olleet erilaiset joustavuudet, joita eri tekniset ratkaisut kaivosalan investoinneissa tuovat mukanaan ja näiden jousta-vuuksien arvon määrittely systeemidynaamista mallintamista hyväksikäyttämällä.

Esityksen kantavana ajatuksena oli esitellä laajasti minkälaista tutkimusta on tehty ja mitä nyt on tekeillä MFG40-projektin puitteissa ja saada sitä kautta herätettyä workshoppiin osallistujissa kiinnostusta ryhtyä yhteistyöhön kanssamme. Esitys kiinnosti osallistujia ja muutamia yhteisiä tutkimusaiheita lähdettäneen jatkossa viemään eteenpäin.

Sichuanin lääketieteellisen tutkimusakatemian delegaatio LUT:ssa tutustumassa MFG4.0-projektiin

Provost Liisa-Maija Sainio esittelee yliopistoamme kiinalaisille vieraille (kuv. Mikael Collan)
  Sichuanin lääketieteellisen tutkimusakatemian (Sichuan Academy of Medical Sciences) johtajan professori Shaoping Dengin johtama delegaatio vieraili  LUT:ssa. Delegaation tarkoituksena oli tutustua Suomeen, suomalaiseen terveydenhuolto-organisaatioon ja terveydenhuollon kehittämiseen analytiikan ja digitalisaation avulla. Prof. Mikael Collan esitteli yhdessä Lapin Sairaanhoitopiirin kanssa toteutettua pilottiprojektia, jonka tarkoituksena on luoda järjestelmä, joka pystyy luokittelemaan hengitystieoireisten lapsipotilaiden tilan vaativuuden vanhempien verkkosivulla antamien tietojen perusteella. Kysymys on siitä, että mikäli luokittelusta saadaan tarpeeksi luotettava, voidaan alustava päätös siitä, että täytyykö lapsen lähteä sairaalaan vai ei tehdä keinoälyn avulla ja sitä kautta optimoida tiukkojen lääkäriresurssien käyttöä. Prof. Heikki Handroos ja apulaisprofessori Huapeng Wu kertoivat tutkimusryhmänsä robotiikkaan keskittyvästä tutkimuksesta ja siitä miten robotiikkaa ja etäohjauksen teknologioita voidaan käyttää myös sairaalaympäristöissä. Kyseeseen tulevat mm. erilaiset robottiavusteiset terapiamuodot, ihmisen ja koneen yhteistyö esimerkiksi halvauspotilaiden liikkumisessa ns. ulkoisten rankojen (exosceleton) avulla ja puhe / muut etäohjauksen keinot. Yhtymäkohtia LUT:ssa tehdyn tutkimuksen ja MFG4.0-projektin tutkimuksen kanssa havaittiin useita, koska menetelmäkehityksessä löytyvät menetelmät soveltuvat usein myös alkuperäisesti ajateltuja käyttökohteita laajemmin – tässä tapauksessa tuotannollisen teollisuuden älykkyyden lisäämiseksi kehitettyjä mentelmiä voitaneen laajasti käyttää myös terveydenhuollon ”tuotannon” kehittämisessä. LUE LISÄÄ VIERAILUSTA kirj. Mikael Collan